Salasuhde – mennyttä muotia?

Hei! Ja tervetuloa deittailublogini pariin. Tämä blogi tulee käsittelee deittailun maailmaa aina meidän tavallisten kuolevaisten parissa ja myös toki kuumimmat julkkiskuviot huomioidaan. Pitemmittä puheitta mennään asiaan. Salasuhde on kuohuttanut ihmisiä viime vuosina. Onko se vielä yhtä hyväksytty asia?

 

Salasuhteet vuonna 2013

Salasuhteet nousivat suosioon virallisesti vuonna 2011 Ashley Madisonin rantauduttua Suomeen näkyvästi Ilkka Kanervan jättimäisen mainoksen avulla. Niin härski kuin tuo temppu olikin, se toi palvelulle reippaasti huomiota. Pettämissivustot nousivat ihmisten huulille ja puolison selän takana toimimisesta tuli lähes hyväksyttävää toimintaa.

seurustelu

Salasuhde on siis varsin helppo hankkia nykyisin. Esimerkiksi osoite www.salasuhde.net myy helposti palvelua pariakin eri reittiä. Tästä huolimatta monet ovat jo kritisoineet koko pettämismuotia. Se saattaa parhaimmillaan pelastaa tylsän avioliiton tai suhteen, mutta pahimmillaan aiheuttaa turhaa draamaa lapsille, petetylle puolisolle sekä syyllisyyttä itse pettäjällekin. Toisaalta toisinaan kaksi ihmistä löytävät uuden rakkauden ja koko elämä alkaa kuin alusta  uudestaan.

Näin ollen jätettäköön koko tämä kenttä vuoden 2013 osalta vielä auki. Palatkaamme aiheeseen seuraavan vuoden puolella.

 

Julkkis-suhteet

Pikainen maininta julkimopuolelta vielä:

Huhut kertovat Jessica Bielin ja uutta levyään lopultakin julkaisevan Justin Timberlaken menneen naimisiin 3 vuoden seurustelun jälkeen. Deittailu & Suhteet onnittelee onnekasta ja hemaisevaa paria!